Kasvattajat

Minna ja Juulia Vinkka

Olemme äiti (Minna) ja tytär (Juulia) Haapavedeltä. Idea oman kennelin perustamisesta lähti liikkeelle, kun koiramme Nuppu ja Helemi tekivät ensimmäiset pennut. Pennut rekisteröitiin Taivaskatseen kennelin nimen alle, koska meillä ei vielä ollut omaa kennelnimeä ja koiramme ovat Taivaskatseen koiria.

Kasvattajina pyrimme rodunmukaiseen ja vastuulliseen kasvatustyöhön. 

Minna
Minna
Juulia
Juulia

Minna

Olen kolmen lapsen äiti ja työskentelen sosiaalialalla.  Nuoruudessa minulla oli koiria, joista jouduin luopumaan allergian takia. Kuitenkin halu omasta koirasta ei antanut mielenrauhaa. 


Lasten kasvettua isommiksi ja oman opiskelun työharjoittelupaikassa törmäsin lhasa apso -rotuun ja huomasin, ettei siitä tullut minkäänlaisia allergiaoireita, joten siitä se sitten lähti.

Ensimmäinen lhasa apso -tyttö Nuppu muutti meille vuoden 2013 lopussa ja 2015 helmikuussa Nuppu sai kaverikseen Helemin. Tämän jälkeen lauma kasvoi vielä sijoitustyttö Loviisalla ja Pirpanalla, joka myöhemmin muutti vanhimman tyttäreni luo Jyväskylään.  Toki laumaan on tullut lisäystä vielä omista kasvateista.


Juulia

Olen 22-vuotias ylioppilas. Työskentelen nykyään kaupassa, sekä yläkoululla. Olen aina tykännyt koirista ja koko lapsuuden haaveilin koirasta. En uskonut lähteväni koiranäyttelyihin, mutta nykyään se on minulle tärkeä harrastus. 

Vapaa-aikani kuluu koirien ja ystävien parissa. 

Kiinnostus Lhasa apso -rotua kohtaan heräsi heti, kun äiti siitä kertoi vuonna 2013. Vihdoin löytyi rotu, joka ei allergisoinut meidän perheenjäseniä. Nuppu oli minulle erityisen rakas ja tärkeä koira, koska kasvoin Nupun kanssa lapsesta teiniksi ja teinistä aikuiseksi. 

Parasta koirissa on se, ettei niiden kanssa mikään päivä ole samanlainen ja niistä oppii joka päivä jotain uutta, sekä koirien kautta pääsee tapamaan huipputyyppejä.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita